Aamiaista Jepantsinin neideille

Maksim Maksimovitsin päivä ei ollut alkanut hyvin. Niinpä se myös meni huonosti. Illalla hän joi kupin teetä ja toivotti vaimolleen Nina Mihailovalle, jonka nuorimmalla sisarella oli poikkeuksellisen vihreät silmät, hyvää yötä. Vuoteessa oli vihdoin hyvä olla.

Kaukana Amerikoissa oli päivä vasta nousemassa. Siellä muhivat ne uudet aatteet.

Klassisuus kääntää selän

Villasta tehdään ensin mahdollisimman irtonaista lankaa, kun se kieritään kerälle se jo tarkertuu niin, että sen irrottamiseen tarvitaan pientä voimaa. Kudottua villaa on jo melkein mahdoton leikata millään järkevällä tavalla. Se menee rikki.

Tang-dynastia oli kiinalaisen kulttuurin huippuaikaa. Muun muassa japanilaiset kävivät siellä silloin hakemassa vaikutteita ja buddhalaisuuskin tuli maahan. Myös eurooppalaisia oli mukana sähläämässä, tai ainakin lähes eurooppalaisia. Kaikki tietysti romahti.

Dynastian loppuhöyryissä eräs keisareista, dynastia oli jo hajonnut, joutui sodassa vangituksi. Hänet vietiin kauas kotoaan ja hänet suljettiin jonkun linnan läntiseen torniin. Siellä hän sitten nautti katkeraa myrkkyä ja kuoli. Ennen sitä hän kuitenkin kirjoitti runon – kiinalainen tapa ilmeisesti: myös Suuri Teurastaja Mao kirjoitti runoja kaikenlaisista tapahtumista – joka on erittäin suosittu Kiinassa. Se oikeasti kuullostaa siltä, kuin joku kävelisi rappusia ylöspäin, valonpilkahdusten tullessa tornin tähystysaukoista. Sen henkeä on mahdoton näillä taidoilla tavoittaa, mutta toisaalta blogin henkeen kuuluu, että huonokin käy, joten olkaa hyvät:

Sanaton yksinäisyys täyttää läntiset huoneet.
Kuun valossa yksinäisen pihlajan varjo
kahlitsee syksyä sisäpihalle.

Kuu on kuin sirppi
mutta silti se ei leikkaa kudottua villaa

Ymmärrys on yhäkin järjestäytymättömänä.
Onko erillään olo vain surumielisyyttä?

Ei sitä voi tietää, mutta
omiensa jättäminen on kuin katkera maku sydämessä.

Kulttuuri on kuolleiden, elävien ja syntyvien välinen sopimus, joka raukeaa, jos elävät omivat sen itselleen.

Lefevbreläinen nainen

Tientsin. Erään punatiilisen tehdasrakennuksen kivijalassa oli pieni kuppila, joka oli aina hämmentävän rauhallinen ja jota piti sivistynyt mies tyttäriensä kanssa. Mies tiesi yllättävän paljon Suomesta ja puhui englantia. Tytöt olivat kauniita. He olivat pukeutuneet mustiin housuihin ja valkoisiin, kaulaan asti napitettuihin maopaitoihin. Toinen heistä hyräili aina jotain kiinalaisia lauluja pyyhkiessään pöytiä tai kantaessaan juomia. Ei mitään mahdollisuuksia, mutta paikassa oli mukava istua ja jutella.

Keelung. Vanha, pieni mies nuokkui baarin nurkassa. Alkoi sataa kaatamalla. Pian vesi tulvi kynnyksen yli sisään. Mies havahtui ja rupesi patoamaan oviaukkoa hiekkasäkeillä. Joku, en muista kuka, kysyi Dabilta: “Onko toi sun isä?” Dabi otti korkokengän jalastaan. Miehen kävellessä säkkinsä kanssa pöydän ohi hän pamautti sillä miestä päähän ja sanoi: “Ei”. Ihan hyvä kapakka sekin.

Kiinalainen juttu.